Mä päätin äsken, että olen rauhallinen sitten, kun tapaan tärkeän taas.
Olen rauhallinen, en hermoile enkä itke. Jos on todella parasta tärkeälle, ettei olla ystäviä, niin rakkauden nimessä mun on annettava sen tapahtua.
Se on ihan hirmuisen surullista, mutta mun on annettava sen tapahtua.
Vähän samalla tavalla, kuin tärkeän olisi täytynyt antaa mun kuolla viime kesänä. Jumala mut pelasti. Tällaisina päivinä, kun huomaan, että oon vaan niin yksin, mä mietin, että olisinpa mä sukeltanut siihen järveen.

Mä olen niin yksin.
Tärkeä on niin kaukana.
Toinen on ulkomailla.
Kukaan ei kuule, kukaan ei näe.
Miten näin kävi?

Mä yritin hyvää, kun lopetin tiikerit.
Nyt näyttää siltä, ettei kukaan muu laula mun tarinaa yhtä hyvin kuin tiikerit.
Sanat loppuu, tiikerit pysyy.
MÄ TAISTELEN NIITÄ VASTAAN.
Haluisin vaan luovuttaa.

Tiedättehän. Talvisodan jälkeen tuli jatkosota ja silleen. Iso, paha Neuvostoliitto voi vielä voittaa.
Ja Venäjähän voitti lätkän maailmanmestaruudenki.
Voittavat varmaan Euroviisutkin.
Siinä jää pieni Suomi vähän kakkoseksi, jos sitäkään.