mä en voi, en ihan OIKEESTI voi kertoa kellekään.
Mä en jaksais nyt enää sitä rumbaa.
Mun täytyy nyt kirjoittaa ylioppilaaksi ja lukea pääsykokeisiin ja muuta paskaa. Saada töitä. Maksaa vuokraa. Vaikka ahistaa ja oikeesti vaan välillä mietin, kuinka muuttaisin kämppäni kuoleman temppeliksi.

Haluan olla raato.
Oon jo muutenkin rikkinäinen ja kurja ja sietämätön.
Oon ihmisraunio.

Mä olin niin kovin hyvä, niin paljon parempi jo hetken.
Ihan pienen hetken.

En mä oikeesti oo muuttunut.
Pitäis käyä ostamassa tupakkaa lisää, kun kaikki omat on kotona enkä oo menossa kotiin.
Oon menossa exälle saunomaan. Äldsta&bästa tulee sinne kai myös. Ja sekin tulee, joka eilen huolestui ja huusi.
MITEN SÄ SAATOIT HUUTAA?! 
No tajuun kyllä oikeesti.
Pelotti ja huoletti.
Ihan syystäkin.

Siksi mä en ansaitse sua enkä ketään.
Siksi mun pitäis kuolla.
ETKÖ TAJUA ETTÄ TÄÄ LOPPUU VAAN KUOLEMALLA?!

Olen oloni ansainnut,
mutta nytpä vasta haluankin kuolla.
Kun ei tällainen ansaitse elämää.

Iskee se sama vanha kierre.
Syy-seuraus-syy-seuraus-syy.
Ensin tuntuu huonolta, sit teen jotain tyhmää, sit tuntuu etten ansaitse elämää, sit teen taas jotain tyhmää sen tunteen takia, sit tuntuu taas enemmän etten ansaitse elämää ja sit teen taas jotain tyhmää...
Mun omat voimat ei riitä katkaisemaan tätä.

Mä tarviin katkaisuhoitoa.
Eroon angstista.

Mua väsyttää niin hitosti.

Voi paska.

Viimeinen niitti.

MUN PITI OLLA JO PAREMPI!!!

Onneksi tajusin lopettaa ajoissa eikä tarvinnut lähteä sairaalaan.
Nyt olo on... huonohko.
Ihanko oisin ryypänny pari päivää putkeen.
Päähän koskee ja oksettaa ja huojuttaa. Väsyttää.

Mut pahinta on syyllisyys, synnintunto, suru, pelko.
Miten kukaan voi olla näin tyhmä?
Ihan oikeesti hei.

Ihmekös jos menetän kaikki ystäväni.
Ei kai tällaista ees kuulu jaksaa.

Anteeksi.

Väsyttää.

Haluisin pois.
Haluaisin että oisin jo yli tästä kaikesta.

Hengaan sukkahousuissa kotona ja söin kärähtänyttä seitifilettä ja poltin tupakkia.

Mua ei kiinnosta mikään.
Yhtään mikään.

Haluaisin että tää kaikki ois jo ohi.

Mua väsyttää ihan hirveesti.

Vaikka eilen oli pieniä onnija. Eilen oli iloinen eläin.
Väsyttää silti.

Kiitos ja anteeksi.

Rakkaan kodin jälkeen väsyttää.

Mutta oli iloa ja ihmetystä taas.
Voi että!

Ylistystä ja naurua ja laulua, sitä on mun elämäni. Ja vähän kyyneliäkin. En ole iloinen eläin enää. Paitsi että tänään olin hetken aikaa iloinen eläin.
Se oli hassua.
Ja se jätti jäljen muhun.

Vaikka oli kova surku ja lohdutonta itkua ja katkeruutta ja kipua.

Silti olin hetken iloinen eläin.
Ihan ilman äldsta&bästaa.

Ja Jeesus syrjäytti tänään tunteen.
JEE!

Hei, rakas ihana kamala vihaamani.

Et koskaan varsinaisesti pyytänyt tai halunnut ystävyyttäni. Minä vain tulin ja luotin ja aloin ystäväksesi. Eli oikeastaan kaikki on minun syytäni.

Siksi on oikeastaan ihan oikeus ja kohtuus, ettet ole ystäväni. Ethän sitä koskaan halunnut.

En kysynyt sinulta, haluatko tietää, haluatko kuulla, haluatko auttaa.
Olit vain sattumalta paikalla.
Satuit olemaan siinä ja siksi minun oli helppo rakastaa sinua.
Anna anteeksi, että vein sinulta vapaudentunteen.
Anna anteeksi, etten osannut olla kunnolla. Anna anteeksi, etten tehnyt hyvin, tein ainoastaan todella, todella huonosti. Olen pahoillani. En osannut muuta kuin vanhat, huonot toimintamallini. En tiedä, osaanko vieläkään, mutta ainakin yritän opetella niitä kovin. Olen päättänyt yrittää. Ennen en yrittänyt edes elää, nyt yritän. Sinä sait minut haluamaan muutosta. Olen siitä sinulle kiitollinen. Olen sinusta kiitollinen. Opetit hylkäämällä paljon. Tulisit silti takaisin. Olet minulle tärkeä, enkä voi kuin rukoilla, että jonain päivänä näkisit minut taas. Nyt olet sokea minun suhteeni, mutta ehkä jonakin päivänä minua siunataan jälleen sinulla.

Mä itken ihan turhia asioita taas.

Voi. vittu. tätä.


En oo ihan varma et meneekö hyvin, huonosti vai hyvin huonosti.
Vähän kaikkee samanaikaisesti. Kuljen kreisissä johdatuksessa ja silti välillä vaan havahdun vollottamasta itekseen. Kieltäydyn systemaattisesti syömästä toisinaan ja silti tuntuu että vaan lihon. Mikä vittu tässä on et kaikki on aina huonosti?
Pitäis varmaan ruveta lenkkeilee enemmän. Käymään salilla. Uimassa. BLAAAH.

Äldsta&bästa ilmestyi rakkaaseen paikkaan jonkun tytön kanssa.
Hirmu kivaa.
Not.
Itkin silmät päästäni sinä iltana. Seuraavana päivänä yritin jo rauhoittua.

Ja miksi miksi MIKSI se tärkeä jonka kanssa vasta tutustuin syksyllä on niiiin kovin kaukana? Näin taas pari kertaa sitä tällä viikolla ja en tiiä oisinko halunnu satuttaa sitä vai itseäni enemmän. Itketti niin kovin. Esitän et pärjään mutta en vittu kyllä ehkä pärjää.

 Mitä mä teen???

Luovutin matikan kaa.
Jee.