Paniikki-jumppasessio, vaikka kämppä on niin täynnä tavaraa, ettei meinaa mahtua pitkäkseen lattialle.
Mahdollisimman paljon kaloreita käyttöön ennen kuin ne jumahtavat kehoon, ennen kuin olen niin väsynyt etten jaksa kuin itkeä.

En jaksa tätä.
Ihan oikeasti, vittu mitä paskaa.
Olisi pitänyt lähteä silloin kun oli mahdollisuus.
Haluaisin hakata päätä seinään. Omaa, tällä kertaa.
Kolmen päivän hiljaisuus ei tunnu hyvältä.

Söin tänään pullan. Tai itse asiassa kaksi. Ja jogurtin. Ja pizzan. JA JÄÄTELÖN, olin unohtanut!!
Nyt on paha olo.
Miksen ole niin kuin normaalit ihmiset ja syö tavallisia asioita?!
Pitää opetella syömään rahkaa ja marjoja. Se on parempaa ja terveellisempää ja... parempaa.

Haluaisin semmoisen Polarin älyrannekkeen, joka piiskaisi liikkumaan. Kävin eilen lenkillä, mutta ei se enää tänään lohduta.
Tänään on liian kylmä.
Tai oikeastaan en ehtinyt. Tai jotain. Yhtäkkiä olikin vain jo ilta.
Kävin kollegan kanssa kahvilla, se söi tunnin päivästäni, mutta meillä oli ihan kivaa, vaikka ikäeroa on joku 30v.

Mulla menisi muuten ihan hyvin, jos en sössisi syömisiä koko ajan.
Ja jos nää ihmissuhdeasiat ei menis koko ajan päin vittua.
KOLMEN PÄIVÄN HILJAISUUS, VAIKKA PITI SOITTAA.
Ihan oikeesti, oon saanut tarpeekseni tästä. Ei näin voi elää, ymmärrän kyllä, ettei kaikkien kans aina ehdi olla tekemisissä ja ettei aina jaksa tai pysty tai kerkiä mutta jos itse sanoo, että haluaa soittaa kun on asiaa, niin silloin kyllä pitäisi soittaa, tai ees laittaa viesti, että nyt ei ehdi.
Se harmittaisi ihan tosi paljon vähemmän.
Samoin huolestuisin tosi paljon vähemmän, jos saisin joskus vastauksen puheluihini ja viesteihini, vaikka vaan tekstarivastauksen että kaikki ok tai että kaikki ei ok mutta nyt en halua kertoa. Sekin olisi mulle ihan fine, mutta se ei ole, että joudun koko ajan sydän syrjällään miettimään, onko toinen vihainen tai loukkaantunut tai onko jotain pahaa käynyt.
Tiikerit ja kaikki pahat joskus uskottelee että käy pahaa, ja mun on helppo mennä mukaan.
Silloin tulen hulluksi.
Oon oikeesti saanut tarpeekseni tästä.

Sinulle minä olin niin vihainen, että olin lähellä tappaa itseni.

Olo on ihan liian levoton. Haluan vain tiikerejä ja putoilemista. Kaikki on hyvin, sanon, kun en osaa muutakaan.
Haluaisin sanoa: auta kun en taas jaksa, kannattele hetki.
Mutta ei niin saa sanoa.
En halua tehdä tiikerejä tai pudota, vaikka tavallaan haluankin. En halua haluta.
Haluan huutaa ja kuitenkin olla hiljaa.

Nää on äänettömät kyyneleet.

Hyvän päivän jälkeen tulee aina huono. Ihan aina.
Jaksoin ystävän nähden esittää että pärjään ja kaikki on hyvin ja silleen, mutta totuus on jotain ihan muuta.
Kaikki vaan hajoaa käsiin.
Eikä kukaan puhu enää totta.