Aika on lähteä ja päästää irti.

Syön suklaata. Lähdön hetket on aina kauheimpia, kun ei oikein tiedä, mitä sanoa. Sanoisiko "hyvää jatkoa" vai "nähdään taas" vai "oli kiva tavata" vai "hyvästi"


RAKASTAISIT MINUA.

Oon tehnyt huonosti. Oon onnellisuuspuuskissani vasta alkushokin jälkeen ymmärtänyt, että tärkeä ei enää ole tärkeä. Tärkeä ei enää ole ystävä. When did this actually happen?!
Nyt vasta itkettää ja surettaa ja kauhistuttaa. Kuinka pärjäänkään? Hyvin kai, olenhan onnellinen. Silti olen kauhuissani. Itku tulee hetkittäin, itku tulee kun istuu laiturilla ja katsoo järveä, itku tulee kun antaa aaltojen kannatella, itku tulee mustikkametsässä vaikkei paarma ehtisikään purra.

Tule takaisin. Pyydän. Ole kiltti ja tule takaisin. Älä tule takaisin vanhaan, tule uuteen. Astu uudelleen sisään.

Tiedän, että nyt on tämän aika. On silti kamalaa, kun tuntuu, että kaikki muut pitävät minua syyllisenä. Eihän tärkeä voisi koskaan tehdä mitään pahaa tai mitään väärin, hän on kiltteyden ja täydellisyyden ruumiillistuma.
Ja silti tärkeä teki pahasti. Satutti, hylkäsi.
"Kai sillekin on hyvä syy."

Niinhän minä kyyneleiden keskellä itsekin uskon.

Nyt ei sitten oikeasti enää olla ystäviä.
Ihan tyhmää ja ihmeellistä ala-astemeininkiä tää, mutta kai se on niin, että sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Aion kuiteski olla onnellinen. Aion olla iloinen eläin. EN AIO KUOLLA. Piste. Oon päättänyt selvitä tästä. Oon päättänyt, että äldsta&bästa menettää enemmän kuin minä. Ja niinhän se on - jos asiat hoidetaan tällä tavalla, se kertoo vain kusipäisyydestä. Silloin, kun mä hoidin asioita tällä tavalla, se kertoi mun kusipäisyydestä. Nyt tärkeän. Mä menetän kusipään, joka ei osaa keskustella asioista ajoissa ja joka lopettaa ystävyyssuhteen TEKSTARILLA ja joka ei halua joustaa ja yrittää. Se menettää iloisen eläimen jota se ei edes tunne vielä kunnolla. Todellisen KrePaajan, eli kreisipailaajan, eli IHANAN ja UPEEN ja ELÄMÄNILOISEN ihmisen. Oon niin fiboissa ollut viime päivät kaikista kivuista (fyysisistä ja henkisistä) huolimatta. Oon vaan tanssinut ja laulanut ja soittanut. Musta tuntuu VIHDOIN että mun elämä on elämisen arvoista! Jumala on lähellä, usko kantaa, tanssiminen ja laulaminen ja soittaminen helpottaa ja kaikki on vaan niin mahtavaa! MULLA ON SUUNNITELMIA! MULLA ON TULEVAISUUS! Ja siihen tulevaisuuteen ei kuulu tiikerit.

Sitäpaitsi mun kaveri menee naimisiin ja mulla on avec häihin ja niistä häistä tulee tosi awkwardit koska mun avec ei osaa tanssia valssia eli mä varmaan vien ja aion häiden jälkeen humaltua ja häissä on kuvaajana mun entinen kännisäätö-yhdenillan(x2)juttu jota en ihan hirveen mielelläni tapais kovinkaan usein. Mut ei se mitään, koska VITTU MINÄ ELÄN! Aion elää ja laulaa ja tanssia! (Soitettaispa siellä sottiiseja tai polskaa. Ei varmaan soiteta. Eikä varmaan kukaan muu niitä osais tanssiakaan kuin minä. Tai mistä sitä tietää, onhan siellä sukulaasia pohojammaalta...)

Mä aion säteillä ja hehkua ja olla PARAS ja saada ajokortin ekalla yrittämällä! Että semmosta! Kaikki on mainiosti ja mä elän ja mä vaan elän ja elän ja elän ja on KESÄ ja aion käydä poimimassa mansikoita tällä viikolla ja vaan TANSSIA JA LAULAAAAAAA!
Haluun oppia uusia asioita, haluun takas koululle rakastamaan elämää ja haluun ettei ikinä oo enää tiikerejä! HALLELUJA AAMEN näin se on!

"But stay a while and maybe then you'll see a different side of me."

Olisit vielä hetken.
(Mulla ei edes ole oikeastaan nyt ikävä. Sattuu vain kaikki kipuasiat muuten vaan, ei ole aikaa miettiä surukipua. Ehkä huomenna taas ajattelen, mutta en nyt. Nyt en jaksa. Kuolen varmaan kun sattuu niin paljon.)

Pelottaa.
Tuntuu ihan KAMALAN pahalta.

ikävä.

Paha olla kun on niin ikävä.

MITEN SÄ VOIT HYLÄTÄ MUT NÄIN?!

Ja silti mä pärjään ihan hirveen hyvin.
Good night nobody.

Ego: "Se ei ansaitse sua elossa. Se haluaa että kuolet."
Minä: "Ego-kulta, ei sulla oo hätää. Se yrittää vaan pärjätä niin kuin minäkin. Se haluaa voida hyvin, mutta ei mun kuolema sitä onnelliseks tekis."
E: "Jos se rakastais sua, se ei hylkäis. Se vihaa. Se vihaa sua, se haluaa että suhun sattuu ja se haluaa vaan nähdä, kun itket."
M: "Voi olla, mutta mun on silti tehtävä oikein. Mä aion silti tehdä oikein."
E: "Ainut oikea asia, joka sun vaan on tehtävä, on kuolema. Kuole, niin kaikki on hyvin. Sun täytyy kuolla. Sun kannattaa kuolla. Kostoksi, jos ei muuten. Kostoksi hylkäämisestä. Hylkäämisestä sietääkin saada rangaistuksen, ja sun kuolema on hyvä."
M: "Eikä ole. Ei se silti ansaitse mun kuoleman aiheuttamaa kurjuutta. Tää keskustelu on nyt loppu."

Haluisin, että tärkeä tietäis että olen muuttunut. Olen muuttunut omaksi itsekseni jälleen, tai ainakin muutun koko ajan. Mutta oon muuttunut jo paljon.
En mäkään aina haluais näin paljoa ystävyyttä. HALUISIN että tää muuttuis mutta vielä en vaan oo OSANNUT. En oo osannut muuttaa tätä, en oo saanut tätä muuttumaan. Mutta eipä tärkeäkään ole tullut puoliväliin vastaan. En uskalla näyttää itseäni, en uskalla näyttää sitä kuka todella olen. Tärkeän seurassa ei ole nyt hyvä olla, kun pelottaa liikaa.
Mun täytyy tehdä tälle jotain.
Vähä vähältä.
Luopua.
Auts.
Sattuu.

Sinä olet poissa.
Tiedän, että olet onnellisempi ilman minua.

Ego rakas huutaa, että kostoksi mun pitää kuolla.
Aikuinen minä ja iloinen eläin sisälläni ja SE IHANA, JOKA OIKEASTI OLEN sanoo, ettei se ratkaisisi mitään.
Mutta eihän sillä ole enää mitään väliä, eihän?
Ei sillä ole sinulle enää väliä.
Jos ei olla ystäviä niin sitten ei olla.
Sitten et saa esittää välittäväsi.

Nyt otan aikalisän ja pienen etäisyyden ongelmiini ja lähden metsään.
Eniten harmittaa se, etten rukoile.
Miksen vaan voi?!
Pitää tehdä jotain tälle asialle. Mutta ei nyt. Nyt vaan lähden nauttimaan hulvattomasta seurasta ja tekemään jotain ihan pöhköä. Reppu on täynnä ruokaa ja mitään hajua ei oo siitä, mihin oon päätymässä. Sen näkee kohta... :)
(iloinen eläin on tässä nyt, oijoi! Tekee mieli vaan laulaa ja tanssia!)

MÄ VIHAAN TÄTÄ kun itkettää koko ajan.
Päästän sinut vaikka sattuu ja on epäreilua.
En jaksa enää yrittää miettiä, onnistuisko toisenlainen ystävyys tai kaveruus. Kai. Mutta kyllä säkin teet hallaa mulle ja siksi on luovuttava.

Pahinta on olla ihan yksin.

Nyyhkyleffa yksin. Tää on niiiiin väärin. Vollotan kuin viimeistä päivää.


Suututtaa. Olen yksin. Olen ilman Jumalaa ja ilman tärkeintä ystävääni.
LUOTIN SUHUN.
Et vain koskaan voinut luottaa muhun.
Et antanut mulle mahdollisuutta osoittaa, kuka todella olen.
Se on surullista.
Olisin halunnut, en vain saanut tilaisuutta vielä.
Tajuathan, että me nähtiin oikeasti vain kerran. Me nähtiin oikeasti vain kerran sinä aikana, kun sovittiin, että yritetään vielä.
YKSI KERTA.
Miten sellaisesta voi päätellä mitään?
MIKSET ANNA MULLE MAHDOLLISUUTTA YRITTÄÄ?
Etkö välitä?

Voi Luoja mä rakastan sua.
Siksi annan sun mennä.
Oon uuvuksissa ja yksin, mutta annan sun mennä.
Rakastan sua niin paljon.
Rakastan sua niin paljon että annan sun mennä vaikka tää kaikki onkin ihan hirveen väärin.