Katson euroviisuja. Väsyttää. Väsyttää ihan järjettömän paljon, en taida jaksaa kattoa loppuun asti. Kuljen semmosessa univelkapöhnässä ettei mitään rajaa taas.

Autoa ajaessa en ajattele.
Autoa ajaessa kaikki huomio menee vielä toistaiseksi siihen, että yritän hahmottaa auton rajat ja opetella vaihtamaan vaihteita ja katsomaan peileihin ja olemaan sammuttamatta autoa ja polkemaan kytkintä.

Tänään olen pelännyt, että tää onkin Asus4, joka ei koskaan purkaudu takaisin harmoniaan.

Tänäänkin olen pelännyt.
Mutta en ole itkenyt. Olen puhunut tästä tyynesti ja itkemättä, todennut, että jos näin todella on parasta niin olkoon sitten niin.

Miksi en haluaisi luopua?
Olet niin tärkeä.
Kyllä pärjään elämässä ilman sinua, mutta en haluaisi olla ilman. Olet niin tärkeä.
Mutta jos tämä sattuu sinua todella, on luovuttava. Haluan, että sinullakin on hyvä olo enemmän kuin paha olo. Olisi itsekästä pakottaa sinut nyt tähän, jos todella tunnet, että sinun on parempi ilman minua.

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois vaikka sattuu. (Laura Närhi)
Kiitos kun koitit ymmärtää, tiesin siihen et pystyisi edes sinäkään. Jos joskus liikaa muistankin, juon vielä yhden niin muistan taas paljon huonommin. Huolit hulluuttas puolikkaan, enempää en ois osannut koskaan antaakaan. (PMMP)

Elämän jano.
Lauloin tänään kuorotreeneissä Jumalalle ja sinulle.
Eilen ymmärsin paljon yhteydestä ja ykseydestä.
Pitää muistaa rukoilla.

Menetänkö sut nyt?
Voi ei ei ei ei eiiii menetänkö sinut?

Sattuu, kun olen tehnyt niin väärin. Sattuu ihan hirveän paljon.
Voi ei anna anteeksi.
Voitko ikinä antaa anteeksi?
Ehkä et.