Sanon:
Kukaan ei voi vaikuttaa päätökseeni.
Yritän sanoa:
Joku veti joskus turvaan, nyt olen turvaton, enkä osaa tehdä hyviä päätöksiä. Ei ole mitään syytä tehdä hyviä päätöksiä. Kukaan ei kaipaa minua, tai ainakaan ei pitäisi. (Ja silloin yritän sanoa: olisipa joku joka ikävöisi!)

Sanon, ettei pidä välittää. Ettei asiat sillä muutu. Ettei niitä voi muuttaa.
Haluaisin sanoa, että tarvitsisin kipeästi jonkun muuttamaan asioita.

Sanon, ettei kyse ole nyt tästä tai meistä.
Tottakai on.
Sattuu vaan niin hullun paljon vieläkin. Uskoin valheisiin pitkään, tai ehkä ne joskus olivatkin totta ja muuttuivat sitten valheiksi, en tiedä. Mutta uskoin niihin vähän liian pitkään enkä tiedä, voinko luottaa kehenkään enää koskaan.
Ei se ole syy, mutta se on osasyy.


Sanon etten halua nähdä mitään tarkoitusta.
Oikeasti en vain jaksa enää uskoa, että minulla olisi merkitystä, ainakaan todellista merkitystä.


Sanon etten välitä, vaikka todellisuudessa välitän todella paljon.
En vain halua antaa vallan avaimia takaisin.
Olen saanut ne vihdoin itselleni, olen vihdoin päättänyt ettei kenelläkään (varsinkaan sinulla) ole enää valtaa minuun.
Tiedän, ettet halua sitä valtaa enää enkä minä halua sitä enää sinulle, mutta samanaikaisesti toivon, että olisi joku jolla olisi se valta. Toivon, että olisi joku, joka saisi minun pääni kääntymään. Se valta on olemassa, sitä ei vain käytetä, ja hyvä niin.

Olen tehnyt päätökseni. Valmistautuminen on vielä kesken, siksi en aina osaa olla täysin johdonmukainen enkä osaa olla ajattelematta tätä. Kadun hetkittäin (noniin, tuli sekin myönnettyä) päätöstäni, koska toisinaan kaikki näyttäytyy niin kovin kauniina. Se ei vain riitä. Ei riitä, että on kauniita hetkiä, se ei riitä elämisen syyksi.

Iloinen eläin on kuollut jo aikoja sitten. Se on käynyt kummittelemassa mutta ei sitä oikeasti enää ole.
Seuraavaksi on minun vuoroni.