Kaiken järjen mukaan mun pitäisi olla jo tosi helpottunut.
1/7 takana, 6/7 jäljellä.
Ehkä.
Kaikki on vaan niin ehkää.
Ja sekö vasta ahdistaakin.

Asiat on tosi kesken.
Mut mä en jaksa jäädä selvittämään niitä enää.
Lähden ja jätän kaaoksen.
Ei voi mitään.

Tänne jää nyt kaikki sotku ja kaaos.
Tiedän että se satuttaa vielä lisää.

Mut mä en vaan jaksa sanoa "auta."
En halua.
Siihen sisältyy liikaa tunteita.
Tähänkin sisältyy, mutta vähän vähemmän.
Kun tiedän, että kohta kaikki on ohi.
Kohta ei ole enää tunteita eikä tuntemista.

Se helpottaa.
Kaiken järjen mukaan.
Pikkuhiljaa.