Elämässä on tiettyjä normeja joita pitää noudattaa.
En vaan kykene kaikkiin. En vaan kykene muuttumaan niin paljon kuin haluaisin ja kuin pitäis.
En pysty olemaan parempi ja hyvä ja kiva ja ihana ja kaunis ja paras.
En vaan pysty siihen.

Tässä pimeydessä on helpompaa lähteä.
Mun olis pitänyt tajuta se jo silloin sen ensimmäisen maailman-kaunein-järvi -episodin jälkeen.
Mun olis pitänyt tajuta se jo silloin kun se juttu oli päällä.
Mennä vaan.
Sen sijaan kastoin varpaan veteen, itkin hieman ja lähdin takaisin.
Mun olis jo silloin pitänyt tehdä tää päätös ja ihan oikeasti lähteä.
Tai mun ois pitänyt tajuta se syksyllä kun epä-kodin rannassa laituri oli märkä, seisoin paljain jaloin ja itkin vaikka oli kylmä. Mun olis pitänyt tajuta lähteä silloin.
Oltais kaikki säästytty niin paljolta.

Jos oisin lähtenyt jo silloin pari vuotta sitten, ni kaikki ois jo toipunu tästä.
Nyt oon vaan aiheuttanut lisää tuskaa.
Se tekee ihan hirveen kipeetä mussa.
Mun ois pitänyt tajuta lähtee jo silloin.

Nyt tajuan.