Oon vaan ihan käsittämättömän typerä.
Oikeesti.
Miksi kukaan haluaisi olla mun ystävä?


Ja:
Miten rakkaus voi vaan loppua ihan yhtäkkiä?
JOS SANOO ETTÄ RAKASTAA NIIN EI SILLOIN VAIN HYLÄTÄ.
Silloin sanotaan että nyt on vähän huono, mutta rakastan sua silti.
Ei silloin vain lakata rakastamasta.
Miksi vain lakkasit rakastamasta? Ihan oikeesti, mä haluan tietää. Sanoit, että välität ja rakastat ja sitten yhtäkkiä et välittänytkään. Tarkoitiksä ikinä sitä mitä sanoit? Etkö vain alun perinkään kehdannut sanoa että hei, en mä halua olla sun kaveri. Se ois ollut paljon parempi vaihtoehto, kai sä sen kuitenkin ymmärrät? Musta tuntuu ihan hirveen pahalta, muhun sattuu yhä (vaikkei pitäisikään enää) koska mä välitin ja mä uskoin siihen mitä sanoit, mä uskoin kun sanoit että olen rakas ja tärkeä ja että välität, mä luotin suhun ja siihen ettet hylkää. Mä uskoin siihen koko sydämestäni ja sit yhtäkkiä sainkin huomata ettet oo siinä. Semmosesta tulee surulliseks ja se jättää tosi kipeät jäljet sisimpään.

Maalasin pimeälle eri sävyjä, aika vihreää ja sinistä.
Sitten siihen tulee PUU.
Ja ehkä toivoa.
Ehkä.
Toivo nousee mullasta pikkuhiljaa myös mun parvekkeen oven vierellä.
Hoivaan ja huolehdin.
Rakastan.

Rakastan mä suakin yhä vaikket enää siedäkään mua ollenkaan.

Ohitse katsominen sattuu.