Säikähdin kun olin näkevinäni "vanhan tutun" mummolakaupungissa.
Onneksi selvisin säikähdyksellä.

Olin viime yönä ajelemassa semmottisen bestiksen kanssa ja puhuttiin vanhoja juttuja ja äldsta&bästasta ja... No en tiiä. Oon vaan pettynyt mun elämään, kai. Äldsta&bästa on ainut joka on ikinä voinut ymmärtää mun pelkoja. Nyt musta taas tuntuu, kun kerroin eräälle miten menee, että mut hylätään. Jään kuitenkin yksin. Mikä järki ees yrittää enää?!

Tuleva karvapallo piristää hetkellisesti mut aika kovasti vaan ahdistaa.
Loppuuko tää ikinä????