Nukkumaanmennessä tulee itkupotkuraivari ja ahdistus.
Tiijän etten oo aina kovin järkevä, mutta en ihan oikeesti vaan voi sille mitään.
Joskus teen tyhmiä juttuja.
Kuten ostan vaa'an ja silleen.
Mutta ei mulla ole syömisen kanssa nyt mitään ongelmia.
Kaikki on ihan hyvin.
Ja muutenkin kaikki on ihan hyvin.
Oon puheloinut kahden mulle tärkeän ihmisen kanssa puhelimessa tänään. Se on ollut hyvä. Toisen kanssa puhuttiin ihan nopsaan (ja soitellaan huomenna jos muistetaan), toisen kanssa meni yli 2,5h ihan hujauksessa.
On kivaa tajuta itse että on saanut jo anteeksi, ainakin suurimmaksi osaksi, vaikkei sitä sanottaiskaan ääneen.
Semmoset pienet jutut (kuten se, että soittaa vaikkei ois mikään pakko, tai höpöttelee kaikkea kivaa pitkään) merkkaa just eniten. Voi hetken kuvitella olevansa ihan normaali ja terve, voi kuvitella olevansa niin kuin kaikki muutkin, vaikkei oikeesti oliskaan ihan koko aikaa täyspäinen.

Tai en mä tiedä. Kaikilla meillä kai on omat omituisuudet.
Mun mielestä nyt vaan on tarpeellista punnita tietyt ruuat kun niitä syö.
En mä "sallittuja" ruokia punnaa.

Kyllä kai kaikki järjestyy. Tarviin siihen vaan ihan sikana vielä aikaa ja kärsivällisyyttä (itseltäni ja muilta), tukea ja paijauksia. Silloin kun on paha mieli niin ois tarpeellista että joku kuivais kyyneleet, pitäisi hetken kädestä kiinni kun on pahin paniikki ja sanoisi että ei hätää, koska silloin sitä ei vaan itse tajua. Silloin on sisimmässä niin suuri hätä ettei vaan pysty näkemään kaikkea sitä ei-hätää siinä.

Niin että kai tämä tästä.
Kiitos kun ootte. <3