Oon puhunut tänään monta tuntia puhelimessa.
Rukoillut, kuullut Sanaa, ollut Jumalan kanssa.
Käynyt kirjastossa ja kauniissa, aurinkoisessa kaupungissa, istunut torin reunalla kirkon portailla.

Oon ollut reipas.
Ja silti väsynyt.
Mua ihan todella väsyttää.

Mut oli ihanaa, kun joku kysyi, oonko syönyt tänään.
Karmeeta ja huono juttu oli se, etten muistanut heti.
Olin mä kuitenkin syönyt aamulla.
Ja nyt söin.
Tekee hyvää varmasti sielullekin.
Hengen ravintoa ja mahan ravintoa.
Molemmat on hyvä.

On kiva kun joku välittää.
Ja jaksaa jutella, jaksaa kuunnella, jaksaa rohkaista. Rukoilla mun kanssa ja mun puolesta, kertoa ja todistaa omasta uskostaan ja omista kokemuksistaan, kertoa ettei mun tarvii olla vielä valmis ja saan tuntea just niitä tunteita mitä tunnen.

Se helpottaa.

En oo vielä silti ihan satavarma että jään, mutta se saa kyllä yrittämään.