Oon niin väsynyt tähän taistelemiseen.
Oon ihan tosi väsynyt valehtelemaan, hymyilemään, nauramaan, kätkemään ahdistusta, esittämään, feikkaamaan, huijaamaan, olemaan tyyni ja rauhallinen vaikken ole, nielemään kaiken, kääntämään toisenkin posken, unohtamaan omat tunteeni.
Oon niin tosi väsynyt siirtämään mun tunteet ja tarpeet sivuun vain, koska tässä tilanteessa ei oo hyväksyttävää olla heikko.

Oon tosi väsynyt kuuntelemaan paholaisen valheita ja juonia, oon väsynyt uskomaan niitä.
Huono, hylätty, syrjitty, arvoton...
Ja silti musta tuntuu siltä.

Itken ja tärisen taas vaan enkä uskalla tehdä mitään.
En uskalla soittaa ja rukoilla.
En oikeesti uskalla mitään.
Musta tuntuu että paha myrkky tappaa mut vielä.