Olo on kurja.
Hylätty, rikkinäinen, lyöty, eksynyt, neuvoton, hajotettu.

Minut on rikottu, minut on lyöty rikki, unohdettu, hylätty, jätetty yksin.

Ja silti Jumala kutsuu.
Rukoilen ja rukoilen ja rukoilen.

Herään öisin rukoilemaan, herään öisin huutamaan: sinulla ei paha ole mitään oikeutta olla täällä, Jeesuksen nimessä lähde pois.

En tiedä millä voimalla olen elänyt tähän asti. Tai tiedän. Jumalan voimalla. Enkä tosiaankaan tiedä millä voimalla tästä jatkan. Tai no, Jumalan voimalla varmaankin.
Ei oma voima riitä.

Jes. 58:8-11
"Hetkessä sinun haavasti kasvavat umpeen. -- Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "tässä minä olen" -- Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy."