Oon onnellisempi kuin ikinä.

Ja silti on välillä ihan kauhean paha olla.

Nytkin vaan itkustan yksinäni vaikka kaikki on hyvin. Paitsi että oon leirillä ja erinäisistä allergiasyistä en saa henkeä ja tunnen oloni täällä kauhean yksinäiseksi.

Mutta päivä on ollut täysin tasakiva, ihan kiva, ihan ok.
Ja on ollut monta pientä onnellisuushetkeä.
Ja oon onnellinen kokonaisvaltaisestikin! Tykkään elämästä, mun elämä on ihan tajuttoman kivaa suuren osan ajasta.

Mut sit on hetkiä, kun hämmennys ylittää ymmärryksen, ahdistus ylittää toivon, väsymys tsempin..

Oon vähän huolissani.
Osa mua aikoo edelleen kuolla, enkä tiiä, kuinka estäisin sitä osaa toteuttamasta suunnitelmaansa.