Neljä viikkoa.
Se on ihan sikapitkä aika.

Kuuntelen Bachia ja itken.
Tää on mun "this is me crying" -musiikkia.

Jotenki liikuttavaa tajuta, että kyyneleitä on ollut jo kautta aikojen.
Ristin juurella, fariseuksen kodissa, seimen äärellä.
Kyyneleitä on ollut aina.
Itken liikutusta, stressiä, surua, väsymystä, päättämättömyyttä, juhlia, yksinäisyyttä, turhautumista, kipua, kiukkua, pettymystä ja vihaa.

Saisinpa vaan olla.