Väsyttää.
Romahdin taas yhtäkkiä jostain. En edes tiedä, mistä. Elämä on vaan välillä vähän rankkaa.
Itkin eilen lohduttomia kyyneliä, olo on kovin epätoivoinen.
Eilisiltana heräsi taas hetkeksi halu päästä pois.
On eräs ystävyyssuhde, jonka pitää antaa hiipua pois. Tavallaan haluaisin vain katkaista sen, jolloin ei ehkä olisi niin paha mieli (no olisipas), mutta hiipuminen lienee kuitenkin parempi tässä kohtaa.
Tiedän vain, että tää kaikki päättyy kyyneliin.
Anteeksi.

Todella vituttavaa, että näin se menee aina mun elämässä.
En voi olla ystävä.
En pysty siihen, en osaa, eikä mun ystävänä ole hyvä olla.

Ymmärrän toisinaan asioita ihan hyvin.
Sen, miksi toisen piti lähteä. Tiedän kyllä, mutta olen siitä pahoillani.
Vaikka kaikki olisi anteeksiannettu niin minä en ole antanut anteeksi.
Itselleni ainakaan.

Kaikki päättyy kyyneliin taas.