Joskus toivoisin, että joku tulisi.
Joku, jota uskon ja johon luotan.
Tulisi ja sanoisi: "ei kannata. en halua että teet noin."
Pakottaisi jäämään.
Joku, johon luottaisin niin paljon, että uskaltaisin jäädä.
Toivon, että olisi joku, joka tarvitsisi. Jotten tuntisi oloani niin tarpeettomaksi, turhaksi, merkityksettömäksi.

Mutta kukaan ei tule.
On vain sivustakatsojia, joiden katseessa on kaikki se kipu ja tuska, mutta jotka eivät sano: "jäisit minun vuokseni."

Tai sitten en vain usko.

Mua pelottaa, että vaan unohdan kaiken ja teen jotain typerää.
EN HALUA KUOLLA, EN HALUA SANOA HYVÄSTEJÄ, EN HALUA TYÖNTÄÄ SINUA POIS, EN HALUA JÄTTÄÄ TÄTÄ KAIKKEA.

Ja silti se on ainoa vaihtoehto.