Kultaseni.
Tiedän, että välität.
Tiedän sen kyllä, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Ja nyt ei tunnu.
Onhan minulla oikeus tuntea niin kuin tunnen, onhan?
En halua, että olet minulle syy jatkaa. Se velvoittaa liikaa, tiedän sen kyllä.
Silti toivon jossain syvällä sisimmässäni, että taivuttelisit jäämään.
Että sanoisit sen ääneen: "tarvitsen sinua, olet minulle tärkeä enkä halua että lähdet"
Tiedät kyllä, etten voi tälle mitään. En voi mitään tälle kaikelle pimeälle. Yritin pitkään torjua sen, nyt en vain enää jaksanut.
Sanot: "ei se mitään" vaikka kyllä se oikeasti mitään.
En haluaisi satuttaa, en karata, mutta silti jokin saa lähtemään.
Jokin saa silti uskomaan, ettet välitä oikeasti.
Olisitpa täällä. Antaisin sinun olla siinä lähellä hetken, näyttäisin heikkouteni, antaisin sinun vain olla siinä.
Tiedät, etten ole kovin hyvä siinä.
Mutta nyt haluaisin, että olisit. Nyt haluaisin, ettet antaisi minun ajaa sinua pois.
Jos uskaltaisin, pyytäisin, että pitäisit nyt minusta kiinni, et päästäisi karkaamaan.
Samalla tiedän, etten voi pyytää sellaista, koska rimpuillessani voisin satuttaa.
En tiedä, kumpi on parempi - lähteä vai jäädä.
En tiedä, kumpaa sinä haluat. Haluaisitko, että lähden jo? Onko tämä ollut jo liikaa?
En uskalla kysyä. En uskalla pyytää sinua olemaan siinä, en uskalla pyytää sinua pyytämään minua jäämään.
Pelkään sitä tuhoa, jonka saan aikaan.
Koska saan aina tuhoa.
Olen kävelevä täystuho, vaikka rakastankin ihan kovin paljon.
Tiedät sen, kultaseni.