Täällä on niin pimeää.
Koko ajan.
Lainaan mun tiikeritarinoja marraskuulta:
"Vihaan näitä painajaisia.
Kiivijäätelöä.
Autoreissuja.
Kaikkea!!
VIHAAN!!!!!!!!"

Vihaan vieläkin. Tai kenties taas.
Vihaan mansikka-amppelia ja sitä, että pitäisi keksiä kenelle vien sen kasteltavaksi kun lähden viikoksi pois.
Vihaan hiekkarantoja ja merta ja spontaaniutta, vihaan musiikkia, vihaan laulamista, mekkoja, paljaita varpaita, ballerinoja, passionhedelmälikööriä, hirviä ja lapioita ja lunta, vihaan postikortteja.
Vihaan tätä asuntoa, vihaan kiiltomatoja jotka kulkee ulkona, vihaan parveketta, intervalleja, lempisointua, sotapeliä, kirjaston pihaa, silmälaseja, miniminimini-porkkanoita ja -perunoita...

Tää mun viha kuohuu yli.
Haluaisin purra, raapia, lyödä, potkia, hakata päätä seinään tai lattiaan, tehdä tiikerejä luuhun asti.
Haluaisin oksentaa, heittää kaiken ruoan parvekkeelta alas, niellä jokaikisen lääkkeen jonka löydän tästä asunnosta ja juoda kaiken alkoholin viimeistä pisaraa myöten.

En tiiä mitä teen tän mun elämän kanssa.
Mun pitäis olla ihan maailman onnellisin tällä hetkellä koska ulkoisista puitteista iso osa on ihan hyvin.
Silti en nuku.
Joka yö huudan ja itken ja kieriskelen ahdistusten kourissa.
Paha ei jätä mua rauhaan hetkeksikään iltaisin ja öisin.
Oon niin, niin väsynyt.
En jaksais ees itkeä enää, en jaksaisi hengittää.
Oon niin voimaton etten jaksa edes tehdä tiikerejä vaikka haluaisin, vaikka tuntuu että pitäisi.

Ne ihmiset kaupassa tänään...
En osaa kuvata sitä kokemusta.
Se oli KAMALAA.
Ne ihmiset vaan käveli ja sanoi mulle sanoja ja jatkoi kävelemistä. Valot oli kirkkaat ja himmeät ja mä vaan halusin itkeä. Maksettuani itkinkin vuolaasti.
Mulla ei oo nyt ketään.
Olen ihan yksin suuressa maailmassa eikä mulla oo ketään joka puolustais mun oikeuksia tai auttaisi tai tukisi.
Haluaisin sairaalaan, haluaisin sairaalaan NYT koska se voisi helpottaa mutta mä en voi koska vihaan kaikkea niin paljon.

Vihaan mun tiikeritarinoita ja mun tiikerielämää ja mun kaikkea muutakin elämää.
Onko ihmisen pakko syödä, pakko hengittää, pakko olla?
Miksei saisi vaan kuolla?