Tahtoisin vaan hetkeksi pois.
Pois huolestuttamasta ja aiheuttamasta pahaa mieltä.
Aiheuttamasta ongelmia.

Voisinpa vaan kadota hetkeksi.
Kadota tai kuolla.
Ihan kummin vaan.

Ehkä joskus.
Ehkä jonain päivänä vaan katoan välittämättä mistään.

Tänään kuitenkin edelleen tekohymyilen ja kestän.
Katson väkivaltaa, siedän sitä, otan vastaan ja hymyilen.

Kasaan syliin painavaa taakkaa.
Anteeksi että olen näin hankala.
Mua on raskasta kannatella, koska itsekin oon lastannut repun täyteen kiviä, syntejä ja kaikkea painavaa.

Oon uuvuksissa.
En yhtään tiedä, mitä tehdä.
Maailma vaan pyörii.
Minä pyörin.
Väsyttää.
Anteeksi.

Voi, anteeksi.

Äldsta&bästa, en tarkoittanut satuttaa, anteeksi.
Ja sinä toinenkin, joka nyt rohkenit välittää...
Koetin sanoa, ettei kannata.
Anteeksi.

Oon niin pahoillani.

Siksi mun täytyy kuolla.