Väsymys valtaa mielen ja kehon.
Laitoin överimeikit ja tanssin parvekkeella kuolevaa joutsenta.
Koko ajan toivoin, että parvekkeen pohja putoaisi.
Tapaturmainen kuolema.
Siten ei kellekään jäisi semmoinen olo että olin vain itsekäs ja epäreilu ja kamala.
En tajuu miten kukaan selviää aikuistumisesta.
Tää on näitä surullisia päiviä, tää on niitä päiviä kun ei oo mitään väliä mitä kukaan muu sanoo.
Osaisin lohduttaa myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti