Oon väsynyt yrittämään.
Oikeastaan ihan sama riitänkö. Tai siis tiedän etten riitä, mutta sekin on ihan sama.

Kohta menen taas, hymyilen, juttelen ja koitan leikkiä että kaikki on hyvin.
Että ei ahdista, kun pitäisi tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen.
Koitan esittää etten oo pettynyt siihen, miten kaikki on mennyt.

Rakastan ja vihaan tätä elämää.
Pieniä onnija mutta silti iso iso paha olo suuren osan ajasta.