Karkaa, pure, lyö, kun joku astuu rajan yli.

En oikeesti jaksa nyt just mitään paskaa.
Menee lujaa ja kovaa ja korkeelle ja sillee.
Kohta pudotuttaa.
Sitä ennen vaan huomaan että sekoon sillee et kaikki menee ylikierroksille ja sekasin ja hulluuteen asti.
Poltan tupakkia ketjussa ja itken ja rukoilen että täst selvii.
Ja sit nauran ja sit laulan ja sit itken taas.

Kevät herättää kaipuun.
Kuivat tiet, auringonpaiste.
Mietin, millaista olisi syödä kevään eka jäätelö jonkun ihan tosi tärkeän kanssa.

Äldsta&bästan, tai vanhan rakkaan ystävän, tai kenen vaan tärkeän ihmisen.

Mut kaikki katoaa.
Kaikki mihin kosken muuttuu tomuksi, kivettyy,
oon paha Midas ja tässä oon kaikkine kipuineni,
missä on se joka pelastaa,
ai niin,
kukaan ei tulekaan.