Laitoin silti viestin eilen illalla, ihan hyvä ettei se vastannut siihen, valvoin kahteen asti peläten ja panikoiden. Uaaa. Tänään lähden bååttailemaan, ehkä se ei aio vastata nyt, ehkä sillä on muuta, ehkä se vihaakin.
Okei ei se vihaa.
Mua vaan pelottaa.

En oo pitkään aikaan nimittäin laskenut suojaustani näin alas, en oo pitkään aikaan antanut kenenkään tulla näin lähelle, en oo antanut itelleni lupaa kiintyä kehenkään.
Tää voi olla virhe.
Mä otan sen riskin silti.
Koska tiiän, ettei voi tapahtua mitään sellaista, joka oikeasti ajais mut täysin tuhon partaalle.
Jos Kiva Poika ei tykkääkään musta niin sit mä vaan tukeudun ystäviin, sit me vaan ollaan sen kans ystäviä eikä mitään muuta, nou hätä. Sit mä vaan voin hetken olla ihan hajalla ja sit nousta. Nou hätä, perhoset nostaa ja kantaa. Kyl tää täst.