ANNA MUN MENNÄ MÄ PAIKKANI TIEDÄN SE EI OLE TÄÄLLÄ MÄ LÖYDÄN SEN VIELÄ.

Haluan jo kotiin. KOTIIN. Kotiin.

Tää on taas ahdistuspuhetta. Haluaisin tukea apua tsemppiä. Mutta en voi pyytää. Mä en vaan voi. Mä en vaan voi, mä en saa, mun ei pidä. Mä pilaan ja tuhoan kaiken jo muutenkin. :(
Tää on liikaa.
Mua pelottaa luottaa, oon mennyt jo niin rikki.
Jos Kiva Poika välittäisi niin kai se laittaisi viestiä.
Olin eilen taas vaan niin sekasin.
En haluaisi olla enää näin sekaisin, tää on ihan kamalaa!! :(

Paha olo, paha olla, fyysisesti ja henkisesti. Pitäis muistaa hakea matkapahoinvointilääkkeitä, lähden risteilemään taas, vaikka oikeasti ei olis varaa ja en tiedä millä helvetin rahoilla aattelin sit elää loppukuun, en vissiin millään, en tiedä, vittujee.

Yritän muistaa Kivan Pojan sanoja mutta tässä epätoivon pyörremyrskyssä se on kovin vaikeaa.
RAKASTAISIKS MUA VÄHÄN, JOOKO?

Voi Luoja älä muuten lue tätä. En oo kertonut tästä, ainoastaan Äldsta&Bästa taitaa tietää, toisesta läheisestä ystävästä, kutsuttakoon häntä vaikkapa Fiilaristiksi, en ole varma. Fiilaristi tiesi aikanaan mun sh-blogista, mutta tästä ei ehkä. Musta tuntuu, ettei kukaan lue tätä, ja oon siitä lähinnä onnellinen. :D Itseäni vartenhan mä kirjoitan. Jotta voisin ikuisesti muistaa, kuinka vaikeaa tiikerejen kahlinta oli ja kuinka ylpeä siitä sietää olla. Ei sillä, daydreams today: releasing the tigers. Aattelin verta ja veitsiä ja melkein teinkin jotain tyhmää, kuten eilenkin, eilen kaikki vaan hukkui sellaiseen järkkyyn itkuun ja paniikkiin, tänään mietin rauhassa. Äldsta&Bästa on varmaan heittänyt mun yhden veitsen roskiin (hyvä niin) vaikka lupasi antaa sen takas kun ei ole itsemurhavaaraa. No nyt ei ole on ei ole. Haluisin sen.