Mun pitäis kai vaan päästää irti.

Se on vaan ihan kauhean vaikeaa.

Kun haluaa olla ystävä, ja toinen ei haluakaan.
Kun haluaisi jakaa.
Haluaisi olla onnellinen.

Miksi mä olen rajoite enkä mahdollisuus? Oikeasti. Kertoisit. Haluan tietää, miksen riitä sulle.
En halua mitään "ollaan vaan niin erilaisia" -kuraa, koska ei tää nyt oo mikään seurustelujuttu. Tai siis että onko se niin kamalaa, jos on joskus ystävien kanssa vähän erilainen?

Mä yritän kyllä jättää sut nyt syksyllä rauhaan.
Yritän todella kovasti.
En tiiä miten hyvin onnistun, mutta koitan. Jotta voisit harkita jonain päivänä sitä, että oltais taas. Ei samalla tavalla, mutta kuitenkin.

En mäkään osannut sanoa, että ahdisti.
Tai ehkä osasin, mutta en osannut sanoa, mitä sille pitää tehdä.

Oisin niin kauheen onnellinen jos oisit vaan kauempana mutta oisit kuitenkin. Nyt et oo ollenkaan.
Kauempana sopis mulle hyvin.
Se tekis mut onnelliseks, se olis hyvä.
Tää ei oo hyvä, mutta mä suostun ei-hyväänkin jos se vaan tekee sut onnelliseks.

Mut oisit kiltti ja ees harkitsisit jonain päivänä.
(Kirjoitan sinulle, tärkeä. Äldsta&bästa. Tiedän, ettet lue tätä, ja sekin saa kyyneliin kun haluisin että tiedät nämä asiat.)

Mitä luulet, ikävöisitkö mua hetken päästä?
Syksy on kohta tässä enkä silti kuole, tai ainakin koetan olla kuolematta. Ikävöisitkö mua vähäsen? Haluaisitko hetken kuluttua yrittää uudelleen, antaa mulle uuden mahdollisuuden?

Muista, mä odotan.
En aktiivisesti, det kommer annat emellan och det är bra, mutta odotan kuitenkin.
Olet mulle aina ihan yhtä rakas, koska ei voi olla rakkaampaa ja vähemmän rakasta koska rakkaus ei oo mikään skaala. Voi olla kyllä eri tavalla rakastamista, mutta ei se ole yhtään sen vähempää.

Jos kehtaisin, pyytäisin, että antaisit mulle nyt jo mahdollisuuden.
Tiedän, että se on väärin, joten en tee niin.
Tiedän, että sun on nyt parempi näin.
Mun ei.

En ikinä unohda. Se on kurjaa, koska haluaisin antaa itelleni rauhan ja haluaisin antaa sulle rauhan, mutta en vissiinkään kykene siihen. En vaan pysty.
Miten voi unohtaa jonkun, joka on ollut merkittävä osa elämää neljän vuoden ajan?
Ei mitenkään.
Ehkä mun ei kuulukaan unohtaa. Ehkä mun kuuluu muistaa ja itkeä aina välillä.

Tänään palaan kauniisiin maisemiin ja siksi päätinkin, että katson syksyä uusin silmin. Katson kaikkea ympärillä olevaa ja vaan ihastelen. Oon jo hengittänyt Helsinkiä ja huumaantunut kaikesta siitä, mitä uutta mahdankaan löytää Kehä kolmosen ulkopuolelta!