Pelottaa et palaan vanhaan.
Ajatukset on pimeitä ja lohduttomia toisinaan. Yksinäisiä. Tunnen olevani ihan ypöyksin.
Enkä ees voi sanoa kenellekään että nyt tuntuu vaikealta kävellä suojateitä. Kun pitäisi olla vahva ja reipas pikkuhippuihmeenkin vuoksi.
Entä jos en kelpaakaan huolenpitäjäksi? Jos musta ei vaan oo tähän? Jos oon liian huono?
Jos en osaa, pysty, riitä.

Ja pelottaa vanha.
Tänäänkin on syöminen ollut vaikeaa. Syön mitä sattuu milloin sattuu.
Ja voi kun välillä kaipaankaan tiikerejä! Kaipaan tupakkia ja ketjupolttamista, nälkäöitä. Kaipaan hukkumisharjoituksia ja kiiltomatoja.
Mutta EN VOI, en voi tehdä sitä tälle toiselle. Itselleni voisin mutta en hipulle.
Silti kärsin kun en nyt voi tehdä sitä edes itselleni.

(Mutta en kaipaa äldsta&bästaa. Muistot äldsta&bästasta haihtuvat. En muista millaista oli kun tehtiin jotain yhdessä. En muista hyvää enkä pahaa. Jag saknar dig mindre och mindre, det kommer annat emellan och det är bra.)