Taivaan Isä, tahtoisin oman ystävän, jonkun jolle kertoisin kaiken tärkeän. Jonkun, joka tahtoisi olla kaveri. Jonkun, joka leikkisi minun kanssani. (Anna-Mari Kaskinen, LV 161)


Yksinäinen hetki.

Väsyttää.

Ilmaisin huolen, sain vastaukseksi ettei ole mitään syytä olla huolissaan.

Niin varmaan.


Minä en tee tiikereitä, en enää ikinä.

Oon itkenyt tänään paljon. Hetken ajattelin, että äldsta&bästa on kuollut. Itkin lohduttomasti ja mietin, pääsenkö katsomaan ruumista, se helpottaisi.

Sit tajusin, ettei äldsta&bästa ole kuollut.

Kai?

Mun on pakko soittaa sille.


Levoton mieli kun se ei vastannut eikä sillä ole edes vastaajaa.


Mutta se vastasi kun kysyin, että eihän se ole vain kuollut.

Ei kuulemma.

Hyvä.


En taas oikein tiedä, mikä on totta ja mikä ei.

Vissiin on vähän tunnelukkoja.

En saa enää itkettyä niin pää luulee että joku on kuollut.

Tai jotain.


Hyvä, onneksi se ei ole kuollut.

Onneksi.

Äldsta&bästa on silti tärkeä ja kiva ja ihana vaikkei me olla ystäviä.

En tiedä mitä tekisin ilman sitä.


Taidan olla vähän sekaisin.

Mut ei se mitään.